AHVENISTO 14-15.8 "Lentolupakirja hakusessa"

Kauden pääkisaan, Historic grand raceen lähdettiin hyvillä mielin, olihan kulkupuoli huomattu jo edellisissä "reissuissa" olevan kohdallaan. Nyt vaan kun saataisiin vielä kokonaiset lähdöt ajettua.

Perjantaina kaikki oli kunnossa ja autossa ei havaittu mitään ongelmia

Lauantaina warm-upissa alkoivat kuitenkin heti ensimmäiset ongelmat. Auto ei tahtonut millään kulkea halutulla tavalla ja 4 kierroksen jälkeen palattiin jo varikolle. Sytytyspuola oli sanonut sopimuksen irti ja myös imusarjassa havaittiin hiushalkeamia. Aika-ajoihin nämä saatiin kuitenkin korjattua ja Mika lähti hakemaan hyvää lähtöpaikkaa. Kuitenkin jo ensimmäisen kierroksen jälkeen kytkimen sylinteriputki oli sanonut sopimuksen irti ja kolmen kierroksen jälkeen Mika katsoi paremmaksi ajaa takaisin varikolle. Aika-ajosijoitus oli melko vaatimaton 8.

Sunnuntaina ensimmäinen lähtö ajettiin ainoastaan maaliin pääsy mielessä. Eilisen kytkin ongelmat oltiin saatu korjattua. Lähdössä Mika otti rauhallisesti ja ajoi Juha Rajavuoren perässä takuuvarman kisan sijoittuen 12. Näin lisenssi oli varmistettu myös ensi kaudelle.
Toiseen lähtöön lähdettiin sitten aivan eri ajatuksella. Nyt haluttiin hyvää sijoitusta. Lähdössä Mika kuittasikin heti pari sijaa nousemalla seitsemänneksi. Kolmannessa varikkosuoran jälkeisessä kurvissa kuitenkin pakkaproppu lohkosta irti ja glykolit renkaille ja siitä lähdettiin kohti ratavallia. Puolikas voltti kerien ja rata täyteen Toyotan palasia. Onneksi selvittiin pelkillä henkisillä kolauksilla ja parilla sairaslomapäivällä. Autoa tosin joudutaan korjailemaan taas jonkun aikaa. Palataan vaurioiden kanssa asiaan sitten myöhemmin.


Katso tästä myös video Markus Marteliuksen kyydistä. (19,8mt, Kiitos racesilvia.com)